perjantaina, syyskuuta 17, 2010

Kahden viikon ikäiset taaperot


Eilen pienet lelukoirat saavuttivat kahden viikon iän ja lisäilin tänään yksittäiset kuvat kustakin kotisivuille. Viime päivinä kehitys on ollut huiman nopeata: nyt pennut jo kuulevat ja näkevät ja alkavat tutustua ympäristöönsä ihan toisella tavalla. Ne ovat myös alkaneet tunnustella suullaan erilaisia asioita. Rusoposki koitti muutama päivä sitten ottaa hampaattomaan suuhunsa ensin kaverin korvaa ja sen jälkeen oman tassunsa.

Tulppaani puolestaan testaili suussaan miltä ihmisten nakkisormet tuntuvat ja pikku-Masi yritti eilen saada otetta suullaan niin pentulaatikon reunalaudasta, vetpedin karvasta kuin kaverista kunnon niskapainiotetta. Hampaaton suu ei ole kuitenkaan vielä maailman tehokkain väline, jos puhutaan asioihin tarttumisesta. 

Pikku-Masi ja Artturi ovat jo suvereeneja kävelyn saralla, nyt jalkoja käytetään jo vuorotellen eikä perää vaan laahaudu perässä. Muutkin jo treenaavat kovaa vauhtia eteenpäin tallustelua.Koko porukka on jo avannut silmänsä kunnolla ja alkavat näyttää syötävän suloisilta nappisilmiltä. Myös ääniin ne tuntuvat hiljalleen alkavan reagoida. 

Kynnetkin ovat kasvaneet kovaa vauhtia ja ne leikattiin viikolla lyhyemmiksi. BioSensor-ohjelman viimeisiä päiviä viedään ja punnitseminenkin alkaa olla hankalampaa, kun mönkiäiset meinaavat poistua puntarista omin luvin. Painoa tuntuu tulevan tasaisesti: isot pojat pikku-Masi ja Artturi ovat jo yli 800-grammaisia, Kanerva, Valkovuokka ja Mr Cool 700 grammaa ja rapiat, Rusoposki ja Lilja kutosella alkavalla satagrammoilla ja pienin Tulppaani painoi eilen 557 grammaa. 

Eilen Stig rapsutteli pikku-Masia pentulaatikossa ja pennusta oikein näkyy, kuinka se tykkää jo rapsuttelusta: pikku-Masi 2 vk

Siirrytäänpä sitten F-pentueen serkkuihin eli taitaviin E-pentuelaisiin. Tehis Cup alkoi Ojangossa viime maananataina 13.9 ja siellä mölli-luokkaan osallistui kaksi Raisan pentua: Jangas Even-Stevens eli Dante ja Viivi Koivunen tuloksella 5 vp ja sijoitus 7. sekä Jangas Elli-Velli eli Ella ja Tiina Rytkönen tuloksenaan 5 vp ja sijoitus 8. Onnittelut kummallekin koirakolle hienoista tuloksista!! Nyt vaan taas tarkkuutta niihin kontakteihin, niillä pitää pysähtyä myös kisoissa!

Agilitytreeneissä koko E-pentueen porukka on edistynyt hurjasti ja niin Pipsa ja Dantekin osaavat jo suorittaa itsenäiset kepit. Pipsan blogissa on kuva-aineistoakin aiheesta :) Raisan kanssa on tällä viikolla keskitytty TOKOiluun, kun lauantain kokeet lähestyvät kovaa vauhtia ja sunnuntaina kisataankin peräti kolmella radalla agilityn puolella. Eli viikonlopusta on tulossa varsin hektinen. Stig on kiltisti suostunut liikkuriksi TOKO-treeneihin niin maanantaina kuin eilenkin ja pikaisesti keskiviikon vesisateessa ja nyt ollaan taas saatu tunnarikin toimimaan. Maananatian kuin neiti Hompssu tarttui ensimmäiseen palikkaan, kun oli vähän kiirus... Paikallaoloja ei olla päästy harjoittelemaan kuin Katin ja Stigin kanssa, joten sopii toivoa, että se onnistuu hyvin vanhasta muistista.

Ei kommentteja: