torstaina, syyskuuta 30, 2010

Sairastelua ja reviiri laajenee

Nyt ollaan sitten sairasteltu oikein koko rahalla: niin minä itse, Nuppu kuin Tulppaanikin. Nuppu ilmeisesti sai saman vatsataudin kuin minäkin, kun se on oksennellut kahtena päivänä. Raukka tuntuu kuihtuvan silmissä. Eilen Tulppaani meni ihan vetämättömäksi ja oli selvästi huonossa kunnossa. Ruoka ei maistunut ja pentu makasi tai nuokkui hankalassa asennossa. Annoin Canex-kuurin koko porukalle ja tänään pikkulikka on taas ollut oma touhukas itsensä, vaikka se ei tunnukaan olevan yhtä kiinnostunut jauhelihasta kuin aiemmin. Kyllä siinä meinasi mennä yöunetkin kun pientä taistelijaa suri. Muutamaa tuntia matolääkkeen antamisen jälkeen tyttönen onneksi piristyi ja tarrasi taas nisään kiinni kunnolla ja alkoi muutenkin piristyä. Vasta tämän nähtyämme pääsimme kunnolla nukkumaan. Tänään on taas vauhtia riittänyt aina laukka-askeliin saakka. Nuppu-parka on vielä oksennellut eikä ruoka oikein maita ja vatsakin on kuralla. Silti se hoitaa pentujaan ja pennut ovat mitä parhaimmassa vireessä.

Ruokailukin on monipuolistunut ja ruokaa saadaan jo kolme kertaa päivässä. Aamulla ja illalla jauhelihaa, päivällä on maisteltu Eukanubaa ja piimää. Huomiseksi on tarjolla aterialla porkkana-riisipuuroa ja jauhelihaa. Ruoka tuntuu maistuvan hyvin ja niin kipeä emäkin selviää vähän helpommalla. Ruokailutavat ovat kohtuullisen hyvät, vaikka etujalat meinaavat pakostikin upota kippoon.

Tänään tapahtui muutakin kummallista: pentulaatikosta katsoi yksi seinä ja nyt naperot saivat huomattavasti isomman pentuaitauksen käyttöönsä. Ne pääsivät myös harjoittelemaan pikku-putkea ekaa kertaa ja etenkin Artturi innostui agilityn alkeista kovasti :) Myös muut pennut kävivät tutustumassa uuteen esteeseen. Kaiken lisäksi Tommi FST:ltä kävi kuvaamassa sekä meitä että pentuja syksyllä alkavaaan Farsor-sarjaan, jossa Stig on mukana. Tuntuukin hieman epätodelliselta, että muutaman kuukauden päästä meillä on kahdeksan pienen karvapalleron sijaan hoidettavana pienen pieni ihmislapsi. Pentujen elämää saa siis talvella seurata myös Ylen kanavalta...


Tänään taitaa jäädä seisotuskuvat ottamatta, joten palataan siihen asiaan huomenissa. Kovasti ovat pennut kuitenkin kasvaneet ja kehittyneet viikon aikana. Nyt ne alkavat olla söpöimmillään ja vauhtikin on jo kova. Kakat tehdään aika hienosti papereille ja nyt isommassa pentuaiatuksessa on oma paperilla vuorattu osionsa vessana. Pentujen seuraaminen tuntuu vievän paljon aikaa ja jopa kipeänä on raahustettava työhuoneen sohvalle lojumaan, jotta pääsee seuraamaan pienten taaperoiden edesottamuksia.



Ei kommentteja: