perjantaina, syyskuuta 03, 2010

Vuorokauden ikäiset F-pennut ja E-pentueen joukkolonkkakuvaus

Masut täynnä maitoa on hyvä mammia

Nupun pennut ovat tutustuneet tähän hassuun maailmaan jo vuorokauden ajan. Pikku-Tulppaania lukuunottamatta pentujen paino oli kohonnut muutamalla kymmenellä grammalla. Pienen tytön paino oli sen sijaan hieman pudonnut, mutta toisaalta se on hyvin jäntevä ja tissittelee siinä missä muutkin. Joten tytön kehitystä saa seurata hieman tavallista tarkemmin. Takakannuksetkin poistettiin muutamalta pennulta. Sain otettua myös yksilökuvat naperoista ja ne on lisätty kotisivuille Pentuja-sivun yhteyteen. Kuten kuvista näkee, niin pennut ovat hyvin tasaisia ja tummia. Eilen Nupun isäntäväki eli Pauli ja Riikka kävivät Nuppua ja pentuja moikkaamassa. Nuppu ilostui kovasti heidän tapaamisestaan, vaikka näyttikin varsin voipuneelta pentujen synnytyksen jäljiltä.

Pikkuinen nöpönenä (pikku-Masi)

Kaksi urospentua etsii vielä omaa aktiivista, harrastavaa ja ennen kaikkea rakastavaa kotia. Toivoisin poikia harrastuskoiriksi (metsästys, MEJÄ, agility, TOKO) aktiivisiin koteihin.

------------------------------

Sitten siirrytään pienistä tulokkaista E-pentueen asioihin. Eli olen saanut varattua nuorisolle joukkolonkkakuvausajan 5.10.2010:

JOUKKOLONKKAKUVAUS ja SILMÄTARKASTUS

Aika: tiistaina 5.10.2010 klo 15-20 (2 koiraa per tunti)

Paikka: Vetset, Kirkkonummi http://www.vetset.fi/
Eläinlääkäri Päivi Vanhapelto
Hinta: lonkat + silmät 154,90 € (kyynärpäät 38,60 €, vain silmät 50 €)

Muuta muistettavaa: Mukaan tulisi ottaa virallinen rekisteritodistus ja koiran tulee olla syömättä 12 tuntia ennen lonkkakuvausta. Koirat eivät saa osallistua virallisiin näyttelyihin/kokeisiin 28 päivään lonkkakuvauksen jälkeen dopingsääntöjen takia.

Ilmoittautumiset kasvattajatädille mieluiten sähköpostitse :)

Ei kommentteja: