sunnuntaina, tammikuuta 24, 2016

Femma oppii ja osaa

Femma eli Doniol High Five To Jangas etsii edelleen omaa sijoituskotia  (P.S. oma koti löytyi helmikuun alussa) ja sitä odotellessa harjoittelee mahdollisimman asiallisia tapoja täällä luonamme.  

Millainen neiti on? 

 Mielestäni Femma on varsin helppo 10-viikkoinen pentulainen. Se on  varsin rauhallinen ja kontaktinhakuinen pennuksi ollen samaan aikaan reipas ja rohkea kaveri. Se on sosiaalinen ja leikkisä ja pitää tavaroiden kantamisesta. Se vaikuttaisi olevan sellainen peruspentu, joka sopii niin aktiiviselle ihmiselle, perheeseen kuin harrastajallekin. Uskoisin sen sopivan  myös aloittelijalle, koska se on helposti oppiva ja tarpeeksi rauhallinen. Ahneus on pennun kouluttamisen ja tapakasvatuksen kannalta erittäin hyvä piirre :)

Doniol High Five To Jangas


Mitä neiti jo osaa?

- Katsekontakti niin istuen edessäni vapaasti ollessa kuin perusasennossakin. Femma on halukas pitämään kontaktia ja tämän opettelu on käynyt melkein itsestään. Lisäksi ollaan harjoitultu katsekontaktia nami kädessä, jolloin palkka tulee namikädestä luopumisesta ja kontaktin otosta. 

 - Istuminen onnistuu varsin hienosti käskystä seisoessani, välillä palkaksi kehut ja toisinaan namipala. Istumista ja malttamista harjoitellaan myös sisääntullessa (jos pentu ei ole sylissä) ja ruokakupilla.

- Namin perässä neiti osaa tulla perusasentoon, pitää siinä katsekontaktia, jäädä paikalle tai lähteä namin perässä seuraamaan lyhyitä pätkiä istuen pysähtyessä.

- Maahanmenon harjoitteluun on yhdistetty jo käsky ja se onnistuu "käskystä" maassa olevan namin perässä hyvin.

- Paikalla odottamista on harjoiteltu sekä istuen että maaten. Malttaminen ja luvanpyytäminen kuuluvat asiaan ovella istuen ja katsekontaktia pitäen. Lupa vasta käsimerkillä ja sanalisella luvalla.


- Luoksetulo iloisesti syliin onnistuu hienosti.

- Yöt nukutaan asiallisesti ja rauhallisesti. Päivälläkin uni maittaa vielä pitkiä aikoja ja aidot luut ovat todella mieleisiä ja vievät leuat pois pahanteosta.

- Yksinolo on sujunut malliikkaasti omassa pentuaitauksessa, jonne neiti jää rauhallisesti napsuttelemaan kuivanappuloita ja purutikkua. Myös takaisin tullessa on ollut hyvin rauhallista. Tätä on harjoiteltu lähes päivittäin ja yksinoloajat ovat olleet 2-5 tuntia.

- Ruokaa neiti syö 3-4 kertaa päivässä ja olen siirtynyt omien pentujen tyyppiseen ruokintaan eli puolet Eukanuban All Breeds penturuokaa AB-piimän kanssa ja puolet luonnonmukaista ravintoa eli raakaa lihaa, kalaa, lihaisia luita tai keitettyä kananmunaa sekä kaurapuuroa ja kasviksia kuten keitettyjä perunankuoria, porkkanaa, parsakaalia ja paprikaa. Myös Sissin vauvaruoan jämät maistuvat hyvin.

Mitä muuta olemme jo harjoitelleet?

- Noutaminen on työn alla vapaana pentunoutona ja kantamisena eli aarteet otetaan iloisesti vastaan. Usein vaan lelu unohtuu matkalle, kun pentu kurvaa vauhdilla luokse. Yhtenä päivänä saatiin hieno vauvalusikan nouto aivan syliin asti.

- Autossa lentoboksissa kulkemista on harjoiteltu, vaikka se aiheuttaa pientä mutinaa. Pentu on kuitenkin muuten rauhallinen boksissaan.

- Taluttimessa kulkeminen onnistuu jo kohtuullisesti kevyessä näyttelyremmissä.

- Seisomista näyttelyasennossakin on edelleen harjoiteltu. Samoin hampaiden katsomista ja hoitotoimenpiteitä kuten kynsien leikkaamista.


- Maailmaan on tutustuttu sen verran, että ollaan käyty lähimaastossa lyhyillä kävelyillä oman pihan lisäksi. Kertaalleen Femma pääsi sylissä ihmettelemään juna-asemaa ja toisella kertaa käytiin tapaamassa Jaanan luona Piko-isää ja Nano-veljeä.

- Pureminen on kielletty pieneltä pennulta: etenkin jos se kohdistuu ihmiste käsiin tai jalkoihin. Minua ei juuri enää yritäkään purra, Sissiä lähinnä nuollaan, mutta Sebastian saa toisinaan pentua innostettua ihan mahdottomaksi - ja sitten pääsee jompi kumpi syliini jäähylle.

- Lähes kaikki pissat ja kakat tulevat ulos, kunhan neitiä ulkoilutetaan ahkerasti. Kotona sattuvat vahingot osuvat noin joka toinen kerta paperille, joka toinen kerta matolle tai lattialle. Femma hakeutuu aktiivisesti mahdollisimman kauas omasta nukkumapaikastaan pissille.

- Rentoutuminen ja rauhoittuminen sylissä tai lattialla vieressä ovat myös tärkeitä taitoja ja nekin alkavat sujua. Sohville ja sängylle nouseminen ovat kiellettyjä, mutta babysitterin pentu on saanut omaksi keinutuolikseen ja sinne se hakeutuu aina istuessamme keittiössä.

Ei kommentteja: