lauantaina, tammikuuta 16, 2016

Kisamaista treeniä

Tälläkin viikolla on ahkeroitu Raisan kanssa, joka muuten on saanut viettää kotosalla aika paljon aikaa itsekseen. Niinpä aamulenkit hallille ja siellä puolen tunnin treenit ja yhdessä tekeminen ovat olleet sitäkin arvokkaampia. Aamuisin Stig aloittaa työt hieman myöhemmin maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin, joten silloin kipitämme hallille aamutuimaan. Yleensä kuuden ja seitsemän välillä on hallilla hyvin hiljaista. Tänäänkin ehdimme hallin kautta ennen päivän kisavalmisteluja ja palattiin kotiin jo seitsemän maissa. Tokokärpänen on kunnolla puraissut näin äitiysloman kunniaksi, koska aamulla kuuden maissa ulos ja hallille lähteminen ei suinkaan tunnu pakkopullalta vaan todellakin etuoikeudelta :)

   Liikkeetkin edistyvät kun niitä treenataan.

Kierto-ohjattu on ollut paljon tapetilla treeneissämme ja alkaa näyttää jo hyvältä. Pysäytys tosin toimii matkan päästä vain seisten tai maaten, istumisen eteen teemme vielä töitä. Toisinaan Raisa lähtee oikealle (sen lähellä olevan kapulan) ohjauksen sijaan vasemmalle, mutta sen saa käskyllä kääntymään. Lähes aina kapulan palautus tulee hypyn kautta asiallisesti ja olen alkanut itsekin kovan keskittymisen kautta pysyä paikallani.

Ruutu on toinen joka kerralla työn alla oleva treeni. Jostain kumman syystä ruudun löytyminen on vaikenta jättäessäni Raisan kasvokkain kanssani ja ohjaan siitä siitä ruutuun. Eteenmenon kautta ruutu löytyy erinomaisesti, välillä sinne koitetaan jo ennakoidakin. Eteenmenoja ollaan edelleen vahvistettu, mutta nekin ovat todella paljon parantuneet. Ruudun paikkaa ja siellä seisomista on edelleen katsottu ja olemme harjoitelleet myös ruudussa seisomista niin, että palaan ruudun luota alkupisteeseen ja käskytän sieltä maahan. Ruutu on alkanut löytyä, vaikka vieressä olisi kierto-ohjatun hyppyjä ja noutokapuloita. Aikas pätevää! Ei olisi vielä kaksi kuukautta sitten uskonut.

Ohjattu nouto kahdella kapulalla alkaa olla aikas hyvä, joskin merkille vauhdin saaminen on edelleen hieman epävarmaa - yleensä hyvin, mtta välillä ravaten. Ruutu tai hyppyjä saa olla lähistöllä ilman, että ne haittaisivat keskittymistä.

Seuraamisen peruutuksia on tehty todella paljon ja nekin ovat parantuneet, vaikka yhä edelleen peppu meinaa lähteä liikaa vasemmalle tai istumaan ja pää ylös. Tämä on parantunut harjoitellessani itse katse peilissä eikä Raisassa. Näitä jatketaan myös rally-tokon voittajaluokkaa ajatellen.

Luoksetulo, zeta, kauko-ohjaus ja tunnari ovat olleet ylläpitotreenissä. Tunnaria on harjoiteltu Stigin kanssa kotosalla aina ennen iltaruokaa.

Rally-tokossa on keskitytty eteentuloihin oikealta ja vasemmalta, käännöksiin ohjaajaa kohti ja poispäin, oikealla seuraamiseen ja siinä perusasentoihin.

Kisamainen harjoitus rally-tojkon suhteen tehtiin tiistaina ja ohjelmassa oli eka kertaa avoimen luokan rata. Muutama hama tuli vielä esim. pyörähdys valui kauaksi ja yksi eteentulo meni plörinäksi (näihin edelleen varmuutta) . Muuten näytti mielestäni hyvältä ja tuntui kivalta! Kisojakin on jo kolme meitä odottamassa, toivottavasti juoksut eivät meinaa tulla vielä kevättalvella.

 Eilen sain lisäksi tietää, että pääsemme jatkamaan tokoilua Mirjamin ja Tiinan opissa. Ihan mahtavaa!!!

Edellisen kurssin viimeinen kerta oli viime torstaina ja silloin vuorossa oli kisamainen harjoitus arvotuin liikkein. Tosin kaikilla kävi sellainen arpaonni, että seuraaminen osui sattumalta joka iikalle ;)  Seuraava kurssikin aloitetaan kisamaisella treenillä, mikä tekee oikein hyvää!

Tässä torstain liikkeet ja kommentit (saatiin oikein kirjallisena!):

zeta: Hyvä seiso, ok istu ja hyvä maahanmeno, kaikissa suorat asennot, iloinen kokonaisuus ja häntä heilui koko ajan!

seuraaminen: Iloinen ilme ja kiva kontakti :) Yritti hienosti peruutuksissa (vaikka se olikin vielä vaikeaa, oma kommentti). Hieno kokonaisuus.

Ohjattu nouto: Vähän hidas merkki. Hieno nouto ja laukaten myös paluu. (tehtiin vain kahdella kapulalla)
Merkille menossa Raisa oli ilmeisesti lähdössä innolla, mutta hämmentyi, kun en lähtenytkään juoksemaan sen kanssa, mutta tassutteli merkille hyvään paikkaan. Merkiltä laukassa varmasti oikealle kapulalle.

Tunnari: Hyvä, kovaa kauloille, palautus ravissa.
Raisa teki tosi tarkkaa työtä ja tarttui omaan heti sen kohdalle päästessään. Ei kapulan pureskelua, mutta jokin kääntö suussa kylläkin.

Loppukommentit: Kiva iloinen kokonaisuus. Tarkkaa työtä!

Olin todella tyytyväinen. Sain hieman kisajännitystä ja olemusta itsellekin ja alan luottaa Raisaan entistä enemmän. Meillä on kivaa kehässä ja Raisakin alkaa luottaa minun käskytyksiini, kun en enää jumitu niin kovasti. Maaliskuun loppu siintää edelleen tavoitteena kokeiden suhteen.

Loppuun vielä kuva Femmasta 9 viikon kunniaksi:
Sininen hetki
Fanny-täti matkusti saman ikäisenä vaunuissa
En malttanut olla kaivamatta kuvaa vuodelta 2010 Fannysta (Jangas Field Poppy), joka matkusti samssa iässä vaunujen alaosassa. Femma näet kävi myös eilen tutustumassa tuohon osastoon...

Ei kommentteja: