lauantaina, huhtikuuta 25, 2009

Remusta tuli tänään muotovalio :)

Remu eli Jangas Direct Action sai viimein tänään viimeisen sertinsä muotovalion arvoa varten. Kaisa Majanen ja Remu osallistuivat Lahden kv-näyttelyyn ja tuloksena hienosti PU2, VACA, SERT => Fin Mva :) Todella upeeta Kaisa ja Remu!

Pentujen elämässä on taas tapahtunut hurjasti viime päivinä. Eilen matkattiin Vantaalta Tampereelle. Autolle kuljettiin pihan läpi 2-5 pennun ryhmissä ja pennut pääsivät ekaa kertaa tutkimaan oman pihan ulkopuolista elämää ja muutama naapurikin kävi niitä moikkaamassa. Hyvin naperot osaavat onneksi kulkea mukana. Illalla päästiin vielä pihalle riehumaan. Automatkailua harrastettiin oikein urakalla, mutta nyt muutama pentu oli voinut pahoin autossa. Pääsiäisenä matkaillessa pennuilla ei vielä ollut juuri pahoinvointia tai kuolaamista autoillessaan.

Tänä aamuna lähdettiin Mouhijärvelle Marjukan luo. Marjukka katsoi pentuja ulkonäöltä ja arvioi nartuista lupaavimmiksi Eye-Popperin, Elin Kelin Klotin ja Elli-Vellin. Josko näistä saisin sijoitunartut aikanaan? Saas nähdä huomisen pentutestin jälkeen mitä päätän neitokaisten suhteen. Pennuilla oli hirmuisen hauskaa, kun oli koko piha, jossa voi tutkia kaikenlaista mielenkiintoista. Kissat olivat myös hauskoja tuttavuuksia pentujen mielestä. Muistan, kuinka Esko-kissa aikanaan otti Katin pennut huomioon ja nyt Keke, Bess ja Maukka Perusjätkä olivat aivan ihania tyyppejä pentujen kanssa. Ne saattoivat jopa kehrätä pää pennun poskea vasten. Lisäilen jossain vaiheessa kuviakin vierailulta. Samalla otettiin pennuista 7-viikkoiskuvat, tosin päivää etuajassa. Pertti oli myös erityisesti pentujen mieleen ja eritoten Eager-Beaver käveli Pertin perässä oikein isäntämiehen askelin.
Pennut Maukka Perusjätkää moikkaamassa


Iltapäivällä tuli myös iso liuta vieraita: ensin Salosen perhe, joille menee yksi nartuista sijoitukseen, ja sitten serkkuni Marika, poikaystävänsä Erkan ja äitinsä Liisan kanssa sekä äidin ystävistä Eila, Peter ja Marianne. Pihalla ne innostuivat syömään mahlaa kaadetun koivun kannosta ja rappusia ne ovat oppineet ja innostuneet kiipeämään. Leikkimökin allekin pienet riesaset livahtivat tiukasta valvonnasta huolimatta, unohtamatta niitä kiellettyjä puskia. Kalaruokaan saivat tutustua tänään ensimmäistä kertaa ja kyllä lohipuuro maistuikin hyvin. Kyllä lasten elämä on hauskaa, kun joka päivä tapahtuu jotain uutta ja ihmeellistä. Huomenna jatketaan matkaa Orimattilaan ja pentutestiin ja sieltä sitten takaisin Vantaalle...

Ei kommentteja: